Viisi vuotta sitten heti herätessä se alkoi, jumitus. Selkä tuntui kankealta, lapojen väliä kiristi. Jalat olivat kuin kaksi puupökkelöä. Yleensä tämä tila jatkui läpi päivän. Jos vedin illalla tunteja, saatoin saada hetkellistä apua tilanteeseen, mutta yleensä jumitus palasi hyvinkin pian takaisin. Usein sain itseni liikunnalla vielä pahempaan jamaan. Venyttely ja kevytkään liikunta ei tuntunut tuovan muuta kuin aivan hetkellistä apua.
Pitkään oli mielessä kalvanut epäilys (oikeastaan tieto, silllä keho on viisas ja aina oikeassa), että jokin on vialla. Mietin, että eihän tämä vain voi olla normaalia, että ikäiseni kolmekymppinen ihminen on kuin jokin halvatun mummo. Olin jo käynyt lääkärillä pariinkin otteeseen kertomassa epämääräisistä selkäkivuista, kankeudesta, aivosumusta, palautumattomuudesta ja painonnoususta. Kilpirauhaskokeetkin oli jo otettu pariinkin kertaan. Ensimmäisellä kerralla tosin väärään aikaan päivästä. Arvot olivat hieman viitteiden ylikin, mutta lääkärin mielestä ok. Sellasta se kuulemma on, että aineenvaihdunta vain hidastuu ikääntyessä ja että minun tulisi vaan "kantaa itseni paremmin".
Mitä enemmän asiasta kuitenkin luin, sitä vakuuttuneempi olin, että tämä oli se sairaus, joka minua vaivaa. Kun sitten kuulin, että Suomessa viitearvotkin ovat muuhun maailmaan verrattuna paljon suuremmat, päätin, että nyt saa riittää. Haluan tietää, mikä minua vaivaa, ja sairastanko tätä lääkitystä vaativaa sairautta. Sain kilpirauhasongelmien kanssa painivalta fb-kaverilta yksityisen lääkärin nimen. Kaverini oli saanut apua häneltä.
Kun sitten vihdoin tuolla lääkärillä kävin ja koelääkityksen sain, ette usko kuinka helpottunut olin. Vihdoinkin minulla oli diagnoosi ja nimi tälle epämääräiselle, varsin paskamaiselle tilalle. Odotukset olivat korkealla. Josko vihdoinkin jumitukset ja aivosumut helpottaisivat ja paino laskisi. Osa oireista helpottikin, mutta osa on yhä vieraanani - joskus enemmän, joskus vähemmän. Paino esimerkiksi ei ole lääkityksen avulla laskenut kiloakaan, paitsi ehkä satunnaisesti annosnoston yhteydessä. Mutta siitä hetkestä, kun lääkityksen muutama vuosi sitten aloitin, painoa on tullut vain lisää noin kahdeksan kiloa. Lihasmassanikin on varmasti kasvanut, joten tiedän, että pelkkää läskiä se ei onneksi ole. Mutta aika turhauttava yhtälö terveellinen ruokavalio, liikunta ja painonnousu on. Eniten vituttaa se, että ei mahdu vaatteisiin, eikä kaupoissa ole kokoiselleni mitään sopivaa - vaikken mikään superläski olekaan.
Todennäköisesti lääkitys ei minulla ihan täysin toimikaan. Mahdollista on myös sellainen pelottavakin ajatus, että minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa koskaan ollutkaan. Minulla on ollut anemia, joka aiheuttaa aivan samoja oireita kuin vajaatoiminta. Rautavarastojani ei ole koskaan kuitenkaan tarkastettu, ennen kuin itse tajusin näitä kokeita reilu vuosi sitten pyytää. Ei, vaikka olen vuosikaudet kärsinyt myös runsaista kuukautisista - niin runsaista, että siihenkin syön verenvuotoa hillitsevää lääkettä. No, tyhjyyttäänhän ne varastoraudat kumisivat. Hemoglobiini on kuitenkin aina ollut ok, ja erheellisesti useat lääkärit ja sairaanhoitajatkin lulevat, että hemoglobiini korreloi raudan varastoarvojen kanssa. Ei pidä paikkaansa. Pahimmassa tapauksessa siis olen saattanut syödä tyroksiinia turhaan, jolloin kilpirauhaseni on laiskistunut, koska sen ei ole itse enää tarvinnut tuottaa hormoonia, vaan hormooni on tullut purkista. Viime kesän ultrassa oli viitteitä kilpirauhasen surkastumisesta. Molemmat rauhaset kun olivat noin sentin kokoisia. Normaali kilpirauhasen pituus on noin neljä senttimetriä.
Olen nyt vuoden verran tankannut rautaa purkista, alkuun 20mg päivässä, nykyään 100mg. Ferritiiniarvo oli viimeksi juuri ja juuri yli 50 (viitearvot 6-160, lähemmäs sataa pitäisi päästä). Pitäisi mennä taas tarkistuttamaan, mutta en ole saanut aikaiseksi. Terkkuun soittaminen ja tällaisten kokeiden "aneleminen" vaatii ainakin minulta aina jonkun ylimääräisen ponnistuksen ja henkisen tsemppauksen puhelua ennen. Ensin joutuu mielessään perustelemaan itselleen, miksi nämä kokeet tarvitsee, jotta kuulostaa sitten puhelimessa tarpeeksi jämäkältä.
Kun nyt olen saanut tuota rauta-arvoa nousuun, olo on kohentunut huomattavasti. Jaksan liikkua enemmän. Vielä muutama vuosi sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että omien tuntien ohjaamisen lisäksi jaksaisin samana päivänä harrastaa itse jotain liikuntaa. Nyt se on mahdollista. Minulla on taas energiaa. En jumita niin pahasti. Palaudun nopeammin. Palaudun ylipäätään.
Rauta on vain yksi osa palapeliä. Olen viimeisen muutaman vuoden aikana oppinut myös, että olen liikkunut väärin ja syönyt väärin. Tärkein oppi tässä matkan varrella on kuitenkin ollut se, että ihmiskeho on niin monimutkainen kapistus, ettei se välttämättä parane noin vain yhtä pilleriä popsimalla. Hyvinvointiin ja terveyteen kun vaikuttaa niin moni asia. Mitä syöt ja miten syöt, mitä harrastat ja millä volyymillä, entäpä hyvin tärkeä asia palautuminen, lepo ja uni?
Kokoan palapeliä. Kokeilen, mitkä palaset liittyvät yhteen ja mitkä eivät. Hiljalleen muodostan kokonaiskuvaa, joka on oma kehoni ja oma terveyteni. Nyt tuntuu enimmäkseen hyvältä, muutama vuosi sitten tuntui enimmäkseen pahalta. Aikaa ja kärsivällisyyttä palapelini kokoaminen vaatii, sillä asiat ja asenteet muuttuvat hiljalleen.
Niin monta palasta olen jo saanut paikalleen. Yhtä monta palasta on vielä paikkaansa vailla.
Ehkä saan palapelin vielä joskus valmiiksi.
Vaikka sitten hautaan mennessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti